Kun torstaina lähdin aamulla aikaisin kylmään aamuun ja tallaamaan kohti sumuista linja-autoasemaa, oli edessä viikonloppu Inarissa, kotona.
Perjantaina oli edessä kampaamokäynti ja hiusten värinvaihto. Heehe. Ilta apinoitiin tanssittiin ja rullailtiin pitkin kylänraittia. Lauantai oli vähän rauhallisempi ilta, porukkaa oli enemmän, ja taas rullailtiin.
Sunnuntain, eli tämän päivän, jännittävin hetki oli ehdottomasti se, että aamulla astuessani bussiin ja pyytäessäni opiskelijalippua Ouluun, bussikuski katsoi säälivästi ja vastasi:
"Kuule kun tämä ei mene Ouluun. Se on vain se päiväauto joka menee suoraan Ouluun. Mutta siitä lähtee juna melko lailla heti kun ollaan Rovaniemellä!"
Hitsi että innosti! Pakko myöntää, etten minä ole koskaan kulkenut junalla yksin mihinkään. Että silleesti.
En minä jäänyt kyydistä, enkä jäänyt pois väärällä asemalla. Seurasin vain virran mukana ja hyvin kävi.
Junasta ulos astuessa kasvoille iski järkyttävä kuuma koiranhenkäys. Hiostava, kuuma, vesisadetta ja ukkosta huutava ilma. Asuntolalle paluu oli järkytys, kämppis oli myös lähtenyt viikonlopuksi kotiin, eli ei toivoakaan että se olisi siivonnut ennen lähtöä. Ensimmäisenä siis, pikapyräys kauppaan ja sen jälkeen imuri ja kumihanskat kouraan ja eikun imuroimaan ja lattiakaivon pesuun! Että terveisiä vaan sinne seinän taakse naapuriin, siivoa nyt sinäkin joskus! Tai edes vie roskat!!!
Sellanen viikonloppu, rankka viikko edessä.
<33
VastaaPoistasinua ikävä on.
VastaaPoista